Hae viimeisin kaupparekisteriote

9,90
Kaupparekisteriote

Kaupparekisteri pitää sisällään tietoja suomalaisista yrityksistä. Sisällöstä vastaa Patentti- ja rekisterihallitus (PRH).


Tunnistetietona käytetään yritys- ja yhteisötunnusta (y-tunnus). Y-tunnuksia hallinnoidaan PRH:n ja verohallinnon ylläpitämässä Yritys- ja yhteisötietojärjestelmässä (YTJ).


Kaupparekisteriin merkitään yritykset, luonnollisen henkilön nimissä toimivat tahot (esimerkiksi yksityinen elinkeinonharjoittaja), asunto-osakeyhtiöt jne. Hakemus rekisteröinnistä tehdään yrityksen perustamisprosessin yhteydessä. Rekisteriin merkitään yleensä vähintään yrityksen nimi, kotipaikka / kunta, toimiala, yrityksen edustajat ja osoite. Muutokset esimerkiksi osakeyhtiön osakepääomaan tai yhtiöjärjestykseen tulevat voimaan kaupparekisterimerkinnällä.


Kaupparekisteristä saatavan otteen avulla voidaan tarkistaa esimerkiksi yrityksen taustatietoja tai sopimuskumppaneita. Yritysraportti.fi -palvelun kautta tilattu virallinen kaupparekisteriote haetaan reaaliaikaisesti.

Kaupparekisterin sisältö

Osakeyhtiöiden ja yksityisten toiminimien perustaminen voidaan tehdä sähköisesti tai paperilla. Muut tehdään paperilomakkeella. Käytännössä valtaosa perustamis- ja muutosilmoituksista tehdään jo sähköisesti.

Kaupparekisterin tiedoista löytyy esimerkiksi yrityksen nimenkirjoitusoikeuden omaavan henkilön nimi. Tämä antaa suojaa mahdollisia riitatilanteita ajatellen.

Yrityksistä merkitään kaupparekisteriin yleensä vähintään:

  • yrityksen nimi
  • kotipaikka tai kunta, josta toimintaa johdetaan
  • toimiala
  • kuka tai ketkä edustavat yritystä
  • yrityksen osoite

Lisäksi rekisteriin ilmoitetaan yritysmuodosta riippuen:

- Muutosilmoitus, jos rekisteriin merkityissä tiedoissa tapahtuu muutoksia, kuten toimialan muutos.

- Ilmoitus täytyy tehdä myös silloin, kun rekisterissä ei ole merkintää esimerkiksi toimitusjohtajasta ja sellainen on valittu.

- Kun yritys lopettaa toimintansa, on kaupparekisteriin tehtävä lopettamisilmoitus. Osakeyhtiö lopetetaan tavallisesti selvitystilamenettelyn kautta.

Perustamisilmoituksen tekeminen

Perustamisilmoitus kaupparekisteriin voidaan tehdä Patentti- ja rekisterihallituksessa (PRH) tai maistraatissa tai hakemalla täytettävän lomakkeen rekisteritoimistosta. Yksinkertainen vaihtoehto on myös tulostaa ilmoitus Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta.

Kaupparekisteri-ilmoitus edellytetään elinkeinonharjoittajilta, jotka harjoittavat luvanvaraista elinkeinotoimintaa tai toimivat erillisessä liiketilassa.

Toiminimen perustaminen on yritysmuodoista yksinkertaisin eikä edellytä perustamisasiakirjaa. Toiminimen perustamiseksi ei tarvita alkupääomaa. Toiminimi ei ole erillinen oikeushenkilö ja toiminimiyrittäjä vastaavat toiminimen veloista omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan. Käytännössä tämä tarkoittaa että yrityksen velka voidaan ulosmitata yrittäjän henkilökohtaisesta omaisuudesta.

Yhtiön perustamiseksi on laadittava kirjallinen perustamissopimus, jonka kaikki osakkeenomistajat allekirjoittavat.

Perustamissopimuksen allekirjoituksella osakkeenomistaja merkitsee perustamissopimuksesta ilmenevän määrän osakkeita. Merkintää ei voida peruuttaa sen jälkeen, kun kaikki osakkeet on merkitty, jollei toisin sovita.

Johdon jäsenten ja tilintarkastajien toimikausi ja tehtävät alkavat perustamissopimuksen allekirjoittamisesta.

Sähköinen ilmoittaminen tavallista

Kaupparekisteristä löytyi vuoden 2016 lopulla 268 093 osakeyhtiötä, yksityisiä elinkeinonharjoittajia oli vähän yli 200 000 ja asunto-osakeyhtiöitä 87 981 kappaletta.

Nykyään muutosilmoitukset tehdään kaupparekisteriin 80 prosenttisesti sähköisesti. Esimerkiksi toiminimen perustaminen tehtiin 83 % sähköisesti.

Kaupparekisteristä myös poistetaan yrityksiä, ellei se ole tehnyt kaupparekisteri-ilmoitusta kymmeneen vuoteen, eikä sillä ole Verohallinnon mukaan toimintaa. Elokuussa 2016 poistettiin rekisteristä yli 29 000 toimintansa lopettanutta yritystä.

Kaupparekisteriin kuuluminen ja y- tunnus mahdollistaa yrityksen nimen suojaamisen. Patentti ja Rekisterihallituksen Nimipalvelu auttaa uuden nimen valinnassa. Monesti toimeksiannot ovat riippuvaisia y-tunnuksesta.

Malliraportti kaupparekisteriotteesta