Hae yrityksen vastuuhenkilöt

7,90
Vastuuhenkilöt

Sopimuskumppanin edustajan edustamis- tai nimenkirjoittamiseen oikeus on syytä varmistaa kaupparekisteriotteesta. Oikeus tehdä yritystä sitova sopimus perustuu joko lakimääräiseen edustusoikeuteen tai valtuutukseen. Oikeuden puuttuminen tai rajoitukset oikeudessa voivat johtaa tehdyn sopimuksen pätemättömyyteen. Vastuuhenkilöiden taustat ja sidokset muihin yrityksiin on hyvä selvittää.


Yrityksen vastuuhenkilöitä ovat yrityksen Kaupparekisteriin ilmoittamat henkilöt. Vastuuhenkilöiden määrä vaihtelee yrityksittäin. Vastuuhenkilö on yleensä joku seuraavista: hallituksen puheenjohtaja, hallituksen jäsen, hallituksen varajäsen, toimitusjohtaja, tilintarkastajat ja prokuristi.

Rajoitettu edustusoikeus

Edustusoikeus voi olla rajoitettukin. Esimerkiksi toimitusjohtaja edustaa juoksevien asioiden hoitoa yrityksessä, mutta ei voi toimia hallinnon alaan kuulumattomissa sopimuksissa ilman hallituksen päätöstä tai valtuutusta.

Hallitus edustaa osakeyhtiötä. Yhtiöjärjestykseen voidaan kuitenkin määrätä, että toimitusjohtajalla on oikeus asemansa puolesta edustaa yhtiötä. Samoin voidaan määrätä, että hallituksen puheenjohtajalla tai hallituksen muulla jäsenellä yksin tai yhdessä on edustusoikeus.

Nimenomainen valtuutus tai prokura

Yhtiön hallitus, toimitusjohtaja tai muu edustaja antaa valtuutuksen oman toimivaltansa rajoissa. Sopimusosapuoli voi todeta edustajan kelpoisuuden valtakirjasta tai tiedonannosta. Valtuutus on peruttavissa valtuuttajan niin halutessa.

Prokuristi voi toimia päämiehen puolesta ja kirjoittaa tämän toiminimen. Esimerkiksi kiinteän omaisuuden tai tontinvuokraoikeuden luovutus ei ilman erityistä valtuutusta kuulu prokuristin oikeuksiin. Prokuraa voidaan kaventaa myös antamalla oikeus edustukseen yhden tai useamman prokuristin tai yhtiön edustajan kanssa. Prokura voidaan merkitä kaupparekisteriin, mutta voidaan antaa myös muulla tavoin tiedoksi.

Avoin ja kommandiittiyhtiö

Kommandiittiyhtiössä jokaisella vastuunalaisella yhtiömiehellä on oikeus yksin edustaa yhtiötä. Yhtiömiehellä on oikeus tehdä sitovia sopimuksia yhtiön toimialaan kuuluvissa asioissa. Samoin on laita avoimessa yhtiössä. Äänettömällä yhtiömiehellä ei tällaista valtaa ole. Näistä voidaan poiketa yhtiömiesten keskinäisellä sopimuksella, joka voidaan merkitä kaupparekisteriin.

Malliraportti vastuuhenkilöistä